Vojakkalan uutisia

10.5.2012
Tienvarret siivottu - iso kiitos!

Vojakkalalaiset ahersivat tienvarsien siivoustalkoissa jo viime viikolta lähtien. Roskien kerääjiä näkyi tienvarsissa viikonvaihteesta alkaen, pussukat täyttyivät ja ilmestyivät tienvarsiin. Tistaina kerääjiä oli viimeistelemässä vielä keräämättä jääneitä paikkoja ja pussukat kerättiin poisvietäväksi.
Maistuvat sämpyläkahvit tarjottiin tällä kertaa Vojakkalan lavan kahviossa - onneksi oli kaunis ja siedettävän lämmin sää!

Siivoojien kesken arvotun lahjakortin Räyskälän kentän kahvioon voitti Matti Uotila.
Talkoisiin osallistui kolmisenkymmentä ympäristön siisteydestä huolehtivaa kyläläistä. SUURKIITOS kaikille osallistuneille!

S.S.




26.4.2012
Kylätoimikunta on nyt Vojakkalalaiset ry

Vojakkalan kylätoimikunta on muutettu rekisteröidyksi yhdistykseksi. Vojakkalalaiset ry on merkitty yhdistysrekisteriin 23.4.2012. Nimeksi jouduttiin ottamaan kyläkokouksen päättämä varanimi, sillä Tornion Vojakkalassa toimii Vojakkalan kyläyhdistys ry, joten ehdotettua Vojakkalan kylä ry:tä ei hyväksytty.

Jäseneksi
Kyläyhdistyksen jäseniksi ovat tervetulleita kylältä niin vakituiset kuin vapaa-ajan asukkaatkin, samoin myös jo muualle muuttaneet, mutta kylän kehittämisen ja kyläkulttuurin vaalimisen läheisekseen tuntevat henkilöt. Kyläkokous päätti, että liittymis- tai jäsenmaksuja ei kuluvana vuonna kerätä.
Jäsenistä on yhdistyslain mukaan pidettävä kirjaa, joten kyläyhdistyksen jäseneksi on ilmoittauduttava hallituksen jäsenille (esim. sihteeri Pirjo Hakalalle p. 040 417 4398, etunimi.sukunimi@pp8.inet.fi tai pj. Sisko Savolaiselle (03) 433 4331, etunimi.sukunimi@poronoro.fi).
S.S.




22.3.2012
Vojakkalan lavan kesäohjelma julkistettu - varaa talkoovuorosi!

Vojakkalan lavalla tanssitaan taas tulevanakin kesänä. Lavan kesäohjelma on päivitetty Vojakkalan lavan sivulle.

Nyt on myös aika katsella omaa kalenteria kesän osalta, ja varata heti itselle mieluisimmat talkootyövuorot!
Työnjakopalaveri pidetään su 15.4. noin klo 17, Vojakkalan Valppaan vuosikokouksen jälkeen.

S.S.




7.3.2012
Vojakkalan kyläkerhot paikallistoimintaesimerkkinä

Läntisen Lopen kylät ovat kunnostautuneet Hämeen kylien paikallistoimintaesimerkkeinä: maaliskuun esimerkiksi on valittu Vojakkalan kyläkerhot. Helmikuussahan esimerkkinä ja Hämeen kylät ry:n etusivulla komeili Salonkylän Facebook-sivusto.

Esimerkkejä eri kyliltä
Hämeen kylät ry on valinnut jo vuoden verran kuukausittain paikallistoimintaesimerkiksi ja esittelyyn joltain kylältä hyväksi havaitun tavan toimia. Valittuihin esimerkkeihin voi käydä tutustumassa osoitteessa www.hameenkylat.net ja täällä saa myös äänestettyä mielenkiintoisinta esimerkkiä.
Tammikuun esimerkkinä olivat Tuittulan lenkkipiiriläiset Hauholta, joulukuussa Koijärven alueen kylien maalaisjoulutori Forssassa, marraskuussa Lopen ja Hausjärven kylien kaamosvalot. Aiemmin Lopelta esillä on ollut myös Vojakkalan lavan kesätanssit, heinäkuun esimerkkinä.

Käy äänestämässä! 
Tässä ei kyläkerhoista sen enempää - esittelyteksti löytyy Hämeen kylien sivuilta ja kerhot ovat monelle omakohtaisesti tuttu juttu. Poikkea sivuilla ja käy äänestämässä!

Kuka tahansa on tervetullut kyläkerhoihin - parittomilla viikoilla torstaisin tavataan klo 18-20, tarkista paikka ilmoittelusta!


Seuraava Vojakkalan kyläkerho pidetään torstaina 15.3. klo 18 entisen kauppatilan kahviossa. Tällä kertaa ajankohtaisena keskustelun aiheena ovat mahdolliset kuntaliitoskuviot: oltaisiinko Vojakkalastakin suuntaamassa Riihimäen-Hyvinkään suuntaan, jos emo-Loppi näin päättää, vai olisiko varteenotettavampi vaihtoehto Hämeenlinna tai Forssa?
Keskustelua tarvitaan nyt, sillä kunta järjestää keskustelutilaisuuden aiheesta ma 19.3., ja Lopen kunnanhallitus käsittelee kuntauudistusasiaan annettavaa lausuntoa kokouksessaan maanantaina 26.3.2012 ja valtuusto maanantaina 2.4.2012.


S.S.





23.1.2012
Kylätoimikunta yhdistykseksi

Vojakkalan kyläkokous päätti virallistaa kylätoiminnan ja muuttaa kylätoimikunnan rekisteröidyksi yhdistykseksi. Nimi muuttuu samalla Vojakkalan kylä ry:ksi.
Nimestä keskusteltiin vilkkaasti, mutta yksimielisesti lopulta päädyttiin asialliseen Vojakkalan kylä ry -nimeen.

Tutut rutiinit säilyvät
Vojakkalan kylätoimikunta perustettiin ensimmäisten joukossa Lopella, maaliskuussa 1980. Kylätoiminta on ollut vuosikymmenet ansiokasta ja vireää, yhdessä sovittujen sääntöjen pohjalta on toimittu kuten rekisteröidyissäkin yhdistyksissä. Niinpä toimikunnan rekisteröinti ei tuo mitään suurempia muutoksia tai myllerryksiä toimintaan, vaan rutiinit säilyvät ennallaan.
Kyläkokous hyväksyi yhdistykselle säännöt ja valitsi entisen kylätoimikunnan jatkamaan yhdistyksen hallituksena. Uusien sääntöjen mukaan varaedustajista luovuttiin ja hallituksen jäseninä toimivat vuonna 2012 Sisko Savolainen (pj), Pirjo Hakala, Leena Heikkinen, Arja Mattila, Niina Ollikkala, Simo Ollikkala, Kimmo Pekkala, Jukka Tuomenoja ja Erkki Viira.

Jäseneksi
Kyläyhdistyksen jäseniksi ovat tervetulleita kylältä niin vakituiset kuin vapaa-ajan asukkaatkin, samoin myös jo muualle muuttaneet, mutta kylän kehittämisen ja kyläkulttuurin vaalimisen läheisekseen tuntevat henkilöt. Kyläkokous päätti, että liittymis- tai jäsenmaksuja ei kuluvana vuonna kerätä.
Jäsenistä on yhdistyslain mukaan pidettävä kirjaa, joten kyläyhdistyksen jäseneksi on ilmoittauduttava hallituksen jäsenille (esim. sihteeri Pirjo Hakalalle p. 040 417 4398, etunimi.sukunimi@pp8.inet.fi tai pj. Sisko Savolaiselle (03) 433 4331, etunimi.sukunimi@poronoro.fi).

S.S.





19.1.2012
Kyläkokoukseen sunnuntaina 22.1. klo 13 alkaen

Jälleen on kyläkokouksen aika. Mutta nyt tiedossa on hieman poikkeuksellinen kokous, sillä kylätoimikunta esittää kylätoimikunnan muuttamista rekisteröidyksi yhdistykseksi.
Jos esitys hyväksytään, päästään allekirjoittamaan uuden yhdistyksen perustamiskirja ja käsitellään esillä oleva, uuden yhdistyksen sääntöluonnos.

Ja sitten pitäisi nimikin keksiä! Nimiehdotuksia heiteltiin ilmoille kyläkerhossa torstaina 19.1. Mille kuulostaisi kyläyhdistyksen nimenä vaikkapa Vojakkalan Virkeät (vastineena Lopen Uupuneille), Vojakkalan Vilkas (luonnollisesti kumppanina Vojakkalan Valppaalle) tai Vojakkalan Varikset? Tavanomaisempi yhdistysnimi voisi olla Vojakkalalaiset ry. Lisää ehdotuksia saa keksiä ja laitella viestiä tai soitella (SIsko 050 522 8955 tai etunimi@poronoro.fi). Ja luonnollisesti kokoukseen kaikki mukaan ehdottamaan ja äänestämään, millä nimellä toiminta jatkuu...


Heti perään on tarkoitus myös järjestäytyä, eli valita uuden yhdistyksen toimihenkilöt, hyväksyä toimintasuunnitelma ym. viralliset kokousasiat.
Tule mukaan päätöksentekoon!

Ihan aluksi kuitenkin kahvitellaan ja onnitellaan kylään v 2011 syntyneitä vauvoja perheineen. Lisäksi käydään läpi ajankohtaiset kyläasiat.

Ohesta löytyy kokouksen asiakirjoja etukäteen tutustuttavaksi.


S.S.



4.7.2011
Vojakkalan lavan toiminta esimerkkinä

Vojakkalan lavan kesätanssit on valittu Hämeen Kylät ry:n heinäkuun paikallistoimintaesimerkiksi (www.hameenkylat.net). Näin Vojakkalan lava on mukana kisaamassa nettiäänistä muiden alkuvuoden paikallistoimintaesimerkkien kanssa. Eniten ääniä saanut toimintaesimerkki palkitaan Hämeen Kyläpäivänä la 23.7. Hausjärven Piirivuorella Miinan markkinoilla   200 euron palkinnolla.

Vuosi 2011 on Euroopan vapaaehtoistyön teemavuosi ja tämän kunniaksi ja innostukseksi muille Hämeen Kylät ry on haastanut kylät tuomaan esiin omaa vapaaehtoistoimintaansa. Kylät voivat kertoa omasta paikallistoiminnastaan, mikä heillä hyvin toimii. Tämä voi olla osa arkea, pientäkin, tai sitten valtavan hanketyön tulos - mitä tahansa, mikä toimii kylässä hyvin.

"Hei - tämä toimii meillä" -esimerkkejä kyliltä voidaan lähettää jatkuvasti. Joka kuukauden ensimmäisellä viikolla julkaistaa uusi paikallistoimintaesimerkki. Tämän valitsee nelihenkinen raati, johon kuuluvat Johanna Henttinen Linnaseutu ry:stä, Tuula Kallioinen LounaPlussa ry:stä, Esko Pietari EMO ry:stä ja Elina Leppänen Hämeen Kylät ry:stä.

Ennen Vojakkalan lavan kesätansseja paikallistoimintaesimerkeiksi on valittu
- Teatteria Vähikkälän Näyttämöllä (Vähikkälä)
- Ompeluseura Tukikohdassa (Kaloinen, Renko)
- Ruokailu ja aamupala Vikspirtillä (Viksbergin asukasyhdistys Forssa)

Käykääpä kurkistamassa ja antamassa äänenne  - www.hameenkylat.net 


S.S.




20.6.2011
Vojakkalan juhannus 2011

Vojakkalassa juhannusta vietetään tutuksi tulleeseen tapaan, juhannustanssien ja yhteiskokon merkeissä.
Juhannuksen aatonaattona aherretaan vielä yhdessä, kun laitetaan uimaranta kuntoon aaton kokkojuhlaa varten. Kunta toi uimarantaan kuorman uutta hiekkaa, joka olisi leviteltävä rantaan, kokonrakennuksen ohessa.
Kokkoon tuodaan muutama kuorma kantoja, näitten heittelyyn tarvittaisiin riuskaa väkeä!
Talkooväelle tarjolla grillimakkaraa ja limsaa. Tervetuloa mukaan!

Lavatanssitunnelmaa
Vojakkalan lavalla tanssitaan sekä juhannusaattona että juhannuspäivänä klo 20-2.00. Tänä vuonna juhannusaaton tanssit tahdittaa Ari-Pekka Toivola ja Alaska. Juhannuspäivän iltana haitari soi, kun jo monelle tutuksi tulleet Tytti & Musikantit saapuvat Vojakkalan lavalle. Tanssi-iltoina lavalla palvelee kahvio tuoreine herkkuineen ja voileipineen sekä grilli ja olutteltta.

Juhannuskokko klo 22
Vojakkalan uimarannassa sytytetään yhteiskokko juhannusaattoiltana 24.6. klo 22.00. Autolla paikalle tulevia pyydetään huomioimaan, että liikenteen (myös mahdollisilla isommilla autoilla) olisi mahduttava kulkemaan Vojakkalantietä esteettä. Tämän vuoksi pysäköinti vain rannan puolelle tietä, ja tännekin olisi jätettävä sivuutuspaikkoja kiinteistöjen tieliittymien kohdalle. Vojakkalan lavalle iltaansa jatkamaan menevät voivat jättää autonsa lavan parkkialueelle.
Uimarannassa tarjolla grillimakkaraa ja karkkia kylätoimikunnan puffetista.

Lasten teatteriesitys Tervalammilla
Toisena juhannuspäivänä, sunnuntaina 26.6. , esiintyvät Tervalammin teatteritraktorilaiset Tervalammin talon pihassa olevalla lavalla klo 14 alkaen (Pääjärventien risteys, Vojakkala). Tuolloin pääsemme jälleen näkemään, mitä lapset ovat tänä vuonna Eliisa Asikaisen kanssa saaneet juhannusviikolla aikaan.
Lasten ilona pihassa on on tuolloin hoidettavana myös kaniemo poikasineen ja vuohia. Tervalammin vanha tupa on avoinna. Vapaamuotoiseen pihajuhlaan ovat kaikki tervetulleita.

Räyskälän kyläkauppa avoinna
Räyskälän kyläkauppa palvelee myös juhannuksena. Juhannusaattona kauppa on auki klo 9-15, lauantaina klo 11-17 ja sunnuntaina klo 10-18. Täältä on saatavina myös oman paistopisteen tuoreet leivät!
S.S.




31.5.2011
Kaartjärven uimaranta käyttökunnossa

Vojakkalan uimaranta Kaartjärvella on siivottu ja pitkä laituri laskettu veteen. Siivoamassa oli reipas joukko aikuisia ja muutama tekeväinen lapsi, joten ranta saatiin haravoitua, pukukopit pestyksi, samoin puuceet, jotka myös tyhjennettiin.

Laituria ei vielä saatu kokonaisena veteen. Mutta kunnasta on luvattu, että puuttuvat metallipukit tehdään kunnan varikolla ja tuodaan juhannuskokon rakennukseen mennessä paikalle, eli silloin toivottavasti nyt maalle jääneet laiturielmentitkin saadaan veteen.

Suurkiitos talkooväelle - nyt pääsemme kaikki nauttimaan tulevista kesähelteistä ja toivottavasti lämpiävästä vedestä. Rannalla olleet lapset tosin väittivät veden olevan jo nyt tosi lämmintä - uskokoon ken haluaa!
S.S.




26.5.2011
Romua kerättiin ahkerasti

Vojakkalassa toteutettu metalli- ja elektroniikkaromunkeräystempaus sai mahtavasti ihmiset siivoamaan nurkkiaan, tästä kiitos kaikille mukana olleille! Peräti kolme korkealaitaista romunkeräyslavaa saatiin reilun viikon aikana kukkuroilleen, mikä hämmästytti myös keräyslavat toimittaneen Iki-Metalli -kierrätysyrityksen.
Tämän lisäksi painavampaa tavaraa (vanhoja maatalouskoneita yms) ilmoitettiin haettavaksi useammasta paikasta - nämä kierrätysyritys käy hakemassa erikseen.

Lavat osattiin täyttää hyvässä järjestyksessä. Alunperin ilmoitetun kahden lavan sijasta paikalle saatiin vain yksi lava kerrallaan, eli samalle lavalle laitettiin kaikenlainen romu. Eikä ihan ilman kommelluksia selvitty, sillä ensimmäinen lava täyttyi jo ensimmäisen viikonlopun aikana. Uusi lava kyllä käytiin vaihtamassa ripeästi heti maanantaina, mutta joku tietokatkos tapahtui, eikä kuski tuonutkaan samalla tyhjää lavaa!

Puhelin soi muutamaan kertaan kiivaasti, kun romukuormien kanssa etsittiin kyläkeskuksesta lavaa, jota ei ollutkaan - pahoitteluni tästä! Mutta uusi lava saatiin kuitenkin jo tiistai-illaksi. Tämäkin lava täyttyi niin, että perjantaina saatiin viikonloppua vasten tyhjä lava. Myös kolmas lava täyttyi viikonlopun aikana.
Keräys sujui siististi, eikä ylimääräistä roinaa pihalle missään vaiheessa jätetty. Yhteistyö keräyslavat paikalle toimittaneen Iki-Metallin kanssa sujui hyvin, tuota em. tietokatkosta lukuun ottamatta. Nyt vain odotellaan, että viedyt romut saadaan lajitelluksi ja punnituksi - kylätoimikunnan tilille on näistä luvattu maksaa rahallinen korvaus punnitusten mukaan.

Jos tarvetta ja kiinnostusta on, voidaan vastaava romunkeräys järjestää myös vuoden päästä, ensi keväänä - ollaan yhteyksissä!

S.S.



4.5.2011
Kylänraitit siivottu roskista

Vojakkalan kylänraitit on taas perinteiseen tapaan tältä keväältä siivottu. Kymmeniä jätesäkillisiä tienvarsiin heitettyjä tupakka- ja karkkiaskeja yms. kääreitä, kahvimukeja ja kaikenmoista roinaa kerättiin luontoa rumentamasta.

Tiistai-illan talkookahvit sämpylöineen tarjoiltiin ensimmäistä kertaa entisen kyläkaupan kahviossa. Kahvittelu vaati jossain määrin vuorottelua, sillä talkooporukkaa oli mukavasti liikkeellä. Osallistujien kesken suoritettuun arvontaan osallistui kaikkiaan 35 roskien kerääjää. Arvonnassa lahjakortin Cafe26:een (= lentokentän kuppilaan) voitti Outi Larm, onnea! Suurkiitos kaikille omaa aikaansa yhteiseksi hyväksi antaneille!
S.S.




7.2.2011
Kyläkokouksessa henkilövalintoja ja keskustelua

Vojakkalan kyläkokous sunnuntaina pidettiin pienen, mutta aktiivisen porukan voimin Räyskälän leirikeskuksessa. Kokouksen avasi, hieman haikein mielin, tehtävänsä jättävä, täydet kaudet puheenjohtajana toiminut Marko Saikkonen.

Toimintakertomuksen ja tilien hyväksymisen jälkeen päästiin keskustelemaan ajankohtaisista kyläasioista. Mielissä olivat luonnollisesti koulu- ja päivähoitoasiat. Kyseltiin myös, että josko kunnasta saisi kohtapuoleen ihan julkisesti tietoa, mitä Vojakkalan koulun lakkautuksella on säästetty, ottaen huomioon myös päivähoidon lopettamisesta seurannut kuljetusrumba ja lasten sairastelukierre, vanhempien sairaspoissaoloineen. Keskustelua käytiin myös tyhjillään seisovien koulurakennusten kohtalosta. Kokousväki totesi, että kylätoimikunta voisi tehdä vaihtoehtojen kartoitusta erilaisista toimintamalleista, kuinka kiinteistö voitaisiin saada taas "eläväksi" ja tilat myös kyläläisten käyttöön.

Kylätoimikunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sisko Savolainen, joka näin jatkaa työtään kylätoimikunnassa neljän sihteerivuotensa jälkeen. Erovuorossa olleet, ensimmäisen kauden toimineet jäsenet Arja Mattila ja Jukka Tuomenoja valittiin uudelleen. Uusina jäseninä mukaan valittiin Pirjo Hakala ja Kimmo Pekkala. Kylätoimikunnassa jatkavat jäseninä Merja Maunula, Niina Ollikkala ja Pasi Tarkkala ja varajäseninä Simo Ollikkala ja Erkki Viira. Varajäsenistä erovuorossa ollut (ensimmäinen kausi) Leena Heikkinen valittiin uudelleen.

S.S.




4.2.2011
Kyläkokoukseen

Vojakkalan kyläkokus pidetään Räyskälän leirikeskuksessa (entisellä koululla, osoite Räyskäläntie 670) sunnuntaina 6.2.2011 klo 13 alkaen.
Ohessa kokouksen esityslista, toimintakertomus vuodelta 2010 ja toimintasuunnitelma alkaneelle vuodelle.

Kokouksessa hyväksytään kylätoimikunnan toimintakertomus ja tilit vuodelta 2010. Toimintasuunnitelma on kovin pelkistetty nykyisin, olisiko nyt jo puhtia muuhunkin, kuin vain ihan perusjuttuihin? Tule mukaan keskustelemaan, mitä kylällä tehdään (tai jätetään tekemättä)!

Myös henkilövalintoja on tehtävä, sillä kylätoimikunnalle on valittava uusi puheenjohtaja (sääntöjen mukainen 4 vuotta tulee nyt Marko Saikkosella täyteen), ja pari uutta kylätoimikunnan jäsentäkin tarvitaan.

Kokouksen aluksi on kutsuttu onniteltavaksi kaksi vuonna 2010 Vojakkalaan syntynyttä pienokaista perheineen.

Kahvitarjoilu & tuoretta pullaa! Tervetuloa!

S.S.