Vojakkala

Elämää keskellä kaikkea!

Vojakkala on keskellä eteläistä Suomea:

        • Etäisyys kyläkeskuksesta lähimpiin taajamiin Lopen kirkonkylään ja Renkoon on noin 20 kilometriä,
                Tammelaan matkaa on noin 30 km.

        • Lähimmät kaupungit Forssa, Riihimäki ja Hämeenlinna ovat noin 35 kilometrin päässä

        • Matkaa Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun ja Lahteenkin on vain noin 110 kilometriä.

        • Räyskälän lentokeskus on naapurikylässä.


Mahdollisuuksia itsenäisille ihmisille

• Vojakkala on pieni maaseutukylä keskellä kaunista Kanta-Hämettä. Kylä on Lopen kunnan länsilaidalla.Kesäisin kylän asukasmäärä moninkertaistuu lomalaisten myötä.

• Kylällä oli toimiva kaksiopettajainen kyläkoulu ja sen yhteydessä ryhmäperhepäivähoito kevääseen 2010 saakka.Lopen kunta kuitenkin päätti lakkauttaa koulun syksystä 2010 lähtien,kyläläisten mielestä perusteetta, sillä koulun oppilasmäärä ei ennusteiden mukaan olisi laskenut, vaan oli vahvempi kuin naapurikylällä.
Myös ryhmäperhepäivähoito lopetettiin vedoten siihen, että koulukiinteistöt ovat myynnissä.

• Vojakkalalaisten lähikoulu on syksystä 2010 lähtien Topenolla sijaitseva Länsi-Lopen koulu.

• Kyläkeskuksessa on mahdollista liittyä Kaartjärven vesihuolto oy:n tarjoamaan viemäri- ja puhdasvesiverkostoon.Lopen kunnan sivuilta löytyy aiheesta tarkemmin.
• Lähes jokaisena kesälauantaina Vojakkalan lavalla tanssitaan elävän musiikin siivittämänä – kyläläisten talkoilla pyörittämä tanssitoiminta on erottamaton osa Vojakkalan kesää.


Halutessasi lisätietoja kylästämme voit ottaa yhteyttä esim. sivuston ylläpitäjiin tai ottaa yhteyttä haluamiisi kylätoimijoihin, kso "Yhteystiedot ".



Tule ja tutustu!


Vojakkala-1999-2-web2.jpg